Markkinaoikeus on tuoreessa ratkaisussaan ottanut kantaa hankintatilanteeseen, jossa hankintayksikkö oli kuljetusten ohjauskeskuksen palveluhankinnassa määrittänyt laadun vertailuperusteen puutteellisesti ja epäselvästi.
Valittajan mukaan hankintayksikkö oli laatinut toiminnan kehittämisen toimintamallia koskevan vertailuperusteen seitsenkohtaisen kuvauksen, sekä kehittämisen vastuuhenkilön haastattelua koskevan laatuperusteen siten, että hankintayksikölle jäi näihin sisältyneiden tulkinnallisuuksien ja puutteiden vuoksi rajoittamaton harkintavalta tarjousten vertailemiseen.
Markkinaoikeus hyväksyi valittajan perustelut valtaosin ja kumosi hankintayksikön hankintapäätöksen. Markkinaoikeus kiinnitti ratkaisussaan erityistä huomiota tarjouspyynnön sellaisiin ilmauksiin, jotka olivat kuvauksiltaan niin avoimia ja tulkinnallisia, ettei tarjoajille voinut muodostua selvää kuvaa palvelun kehittämisen toimintamalliin liittyvistä vertailuperusteista.
Kehittämisen vastuuhenkilön haastattelun laatuperuste jäi puolestaan epäselväksi jo pelkästään siksi, että haastattelun laatuperustetta ilmoitettiin arvioitavan sen mukaan, miten haastateltava on huomioinut markkinaoikeuden mielestä avoimiksi ja tulkinnallisiksi jääneet palvelun kehittämisen toimintamallin tavoitteet.
Yhteenvetona markkinaoikeus totesi, että tarjouspyyntö ei ollut omiaan turvaamaan tarjoajien tasapuolista kohtelua hankintamenettelyssä. Hankintayksikön menettely ei markkinaoikeuden mielestä ollut myöskään julkisissa hankinnoissa noudatettavan avoimuusperiaatteen mukaista.